Siirry pääsisältöön
Valmiin raportin ulkoasun muokkaaminen

Yleiskuvaus, raportin ulkoasu, pivotointi -painikkeet, muokkaustoiminnot, muokkaaminen, reports

Marianne Koivusalo avatar
Tekijä: Marianne Koivusalo
Päivitetty yli vuosi sitten

Kun raportti on tallennettu, sen voi aukaista klikkaamalla raportin nimeä raporttilistalta.

Raportin ulkoasu on pyritty optimoimaan siten, että tyypillisimpiä raportteja ei ole tarpeen muokata. Joskus kuitenkin on hyvä tehdä esitystavasta tiiviimpi, havainnollistaa raportin tietoa graafisessa muodossa tai korostaa raportin lukuja. Myös käytetystä raporttimallista johtuen voi olla syytä järjestellä raportin ulkoasu järkevämpään muotoon.

Muokkaustoimintojen painikkeet

Tässä artikkelissa esitellään raportin ulkoasun muokkaamiseen liittyviä toimintoja.

Ulkoasuun liittyvien muokkaustoimintojen painikkeet löytyvät raportointinäkymässä vasemmasta yläkulmasta. Näkymä on alla olevan mukainen.

Kuva: Raportin muokkaus -painikkeet

Ulkoasuun liittyvät muokkaustoimintojen painikkeet olemme kuvanneet tarkemmin ohessa siten, että kunkin painikkeen alle olemme kirjoittaneet lyhyesti painikkeen keskeisen merkityksen tai toiminnon, mihin sitä voidaan käyttää.

Kuva: Raportin ulkoasun muokkaamiseen tarkoitetut painikkeet kuvattuna

Raportin tulostaminen haluttuun tiedosto -muotoon on kuvattu tarkemmin artikkelissamme "Raportin tulostaminen haluttuun muotoon".

On hyvä muistaa, että raportti muokataan Reports –osiossa siihen muotoon, missä sen halutaan jatkossa aukeavan. Save -painikkeella tallennettu raportti aukeaa jatkossa siinä muodossa, mihin se on viimeksi tallennettu. Myös dashboardilla pystyy muokkaamaan raportin ulkoasuun vaikuttavia valintoja, mutta näitä valintoja ei voi tallentaa Dashboardilla.

Raportin pivotointi

Raportin ulkoasun muokkaamisen lisäksi raporttia voidaan pivotoida. Pivotointi tarkoittaa laajempaa muokkaamista ja esimerkiksi tietojen asettelua eri paikkoihin raportilla, kuin missä ne alkuperäisesti olivat. Pivotoinnissa voidaan myös nostaa haluttuja tietoja raportille mukaan, tai poistaa ei haluttuja.

Pivotoinnin painikkeet löytyvät oikeasta yläreunasta. Painikkeet ovat alla olevan mukaiset.

Kuva: Raportin pivointi -painikkeet

Olemme kuvanneet pivotointiin liittyvät painikkeet tarkemmin alla jälleen siten, että painikkeen alle on kuvattu kyseisen painikkeen perimmäinen tarkoitus mahdollisimman tiivisti.

Kuva: Raportin pivotointi -painikkeet sekä tiivistetysti niiden keskeisimmät toiminnot

Lisätietoja

Vastasiko tämä kysymykseesi?